pH-tasapaino palautti energisyyteni
|
Muutama vuosi sitten olin hyvin väsynyt, uupunut ja elin kuin tummien pilvien alla. Sitten menin kuuntelemaan pH-tasapainoa käsittelevää luentoa. Koska periaate kuulosti järkevältä, päätin testata emäslisää. Sillä oli mullistava vaikutus. Energisyyteni palasi, jatkuvat vatsavaivani hävisivät, samoin migreeni, ja olo oli virkeä aamusta iltaan. Laihduin muutamassa kuukaudessa 15 kiloa. Tämä hyvä olo on jatkunut siitä lähtien. Tunnen etten ole ollut koskaan niin viriilissä ja loistokunnossa kuin nyt. Musiikki on kuulunut kiinteästi elämääni 6-vuotiaasta lähtien. Aloitin soittamalla klassista selloa 10 vuotta, josta sitten siirryin soittamaan kontrabassoa. Laulu tuli pian mukaan kuvioihin. Tapasin Makin vuonna 1994 ja perustimme Aikakone-yhtyeen. Sen myötä keskityin pelkästään laulamiseen. Meno oli hurjaa, elimme minuuttiaikataululla. Levyjä myytiin yli 350 000 ja keikkoja teimme tiuhaan tahtiin 2500, enkä perunut niistä yhtäkään. Hyvässä hengessä päätimme v. 2003, että nyt on pidettävä taukoa. Itse halusin enemmän aikaa perheelle. Noiden kiireisten vuosien aikana oli liikkumisesta huolimatta tapahtunut portaittainen kunnon huonontuminen. Tauon alettua sitten seurasi totaalinen romahdus. Odotettavissa olikin lievähkö henkinen krapula, mutten odottanut siitä niin vakavaa ja niin pitkäkestoista. Koin tauon alettua ensin stressin, että mitäs nyt tehdään, ja sitten burnoutin, kun elimistö 10 vuoden kiivaan tahdin loputtua päätti pistää yleisen stopin. Kahlasin suossa, tummien pilvien alla melkein kaksi ja puoli vuotta. Takaisin elämäänSitten tuli mitta täyteen. Päätin, että jotain on tehtävä. Aloin tutkia kaikkia energisyyden palauttamismuotoja. Vietin aikaa kirjastossa, internetissä, kyselin kuntoilijoilta. Tein itselleni lupauksen maratoniin osallistumisesta. Etenin askel askeleelta kohti tavoitetta. Sitten oli tuo luento, jonka aiheena oli emäksen ja hapon tasapaino kehossa. Maratonharjoitusten alettua päätin kokeilla millaiset vaikutukset emäslisällä olisi minun kehooni sekä mieleeni. Kyselemällä otin selvää mistä sitä saisi, ja kaikki kehottivat valitsemaan parasta emäsjauhetta, jonka valmistaa Pascoe. pH-balance Pascoe -jauheen käytön aloittamisen myötä energisyyteni alkoi palata, ja myös unen tarve väheni huomattavasti. Laihduin 15 kiloa, eivätkä kilot ole tulleet takaisin. Pystyn keskittymään paremmin. Paikkoja ei särje harjoitusten jälkeen juuri ollenkaan. Ihoni on nuorentunut ja saanut terveen värin. Myös vastustuskykyni parani. Näkemiin pöpöt ja joka vuotuiset virusflunssat. Osallistuin maratonille ja se meni läpi ajassa 04.35. Tavoitteeni oli 5 tuntia. Päivittäinen osa elämääAloitamme vaimoni kanssa jokaisen päivän emäsjauheella eli pH-balance -jauheella, ja olen erittäin tyytyväinen tähän löytöön. Voin sanoa, että meillä molemmilla on elämänlaatu parantunut huomattavasti. Emäksisellä tasapainolla on suuri vaikutus hyvinvoinnille, vaikka toki tarvitaan muutoksia myös elämäntavassa. Mielen ollessa stressaantunut, pettynyt, epävarma, surullinen tai vihainen tuotamme happoa elimistöömme. Käytän runsaasti emäksisiä vihanneksia ja hedelmiä, ja olen oppinut tekemään emäksisyyttä tukevia ruokia ja juomia. Noudatan siis kaikkiaan emäksistä elämäntapaa. Harrastan liikuntaa ja juoksen. Lisätukena käytän päivittäin joitain ravintolisiä, kuten monivitamiini Mivitotalia sekä omega-3-rasvahappoja. Puhdistuskuuri pari kertaa vuodessaPari kertaa vuodessa teen Pascoe-sarjan tuotteilla ns. sisäisen puhdistuksen. Silloin käytän suolistoa puhdistavaa Ozovia, hyvää bakteerikantaa tukevaa Markofructia sekä probioottivalmiste Dasymia. Jos suolisto tukkoilee se tietää oireita jotka ovat kaikkea muuta kun sitä jota lähdemme tavoittamaan, kun puhutaan elämänlaadun parantamisesta. Voimme siis itse suuresti vaikuttaa elämänlaatuumme ja kehon hyvinvointiin. Tunnen etten ole ollut koskaan niin loistokunnossa kuin nyt. Olen vahvempi kuin koskaan ja ainakin 10 potenssia energisempi kuin ennen. Mielen ja kehon tasapaino mahdollistaa mitä vaan. Emäksen ja hapon tasapaino pitää meidän temppelimme kunnossa ja palauttaa elämälle sen ansaitun intohimon. Vielä muutama hyvänolon voimavinkki uuteen vuoteen:Herää, ota pH-balance -jauhetta ja nouse sen verran aikaisemmin, vaikka 15 min, jotta voisit mennä ulos. Tee pieni, mutta reipas kävelylenkki (myöhemmin voit pidentää lenkkiä ja vaikka hölkätä). Hengitä kunnolla. Pyri juomaan runsaasti vettä päivän aikana (pidä 3-4 litraa vettä tavoitteenasi). Laita syödessäsi lautasellesi aina puolet vihreätä salaattia (salaatinlehtiä, kurkkua ym.). Vähennä kahvin juontia, alkoholin juontia ja tupakointia, jotka tuottavat happoa elimistöösi. Muista: Jotta voisimme poistaa yhden osan happoa elimistöstämme, tarvitaan ainakin neljä osaa emästä. Omega-rasvahappot ja vitamiinit sekä mineraalit ovat äärettömän tärkeitä päivittäiselle hyvinvoinnille. Huolehdi niiden riittävästä saannista. Tee kaksi kertaa vuodessa, esim. alkukeväällä ja syksyllä, suolistonpuhdistuskuuri ja tunnet kuinka energiasi kipinöi. Kokeile 3 viikkoa. Anna lahja itsellesi. Kehosi tulee rakastamaan sinua tästä hyvästä. Olen varma ettet voi enää tämän jälkeen palata entiseen! Lämmöllä, |
|
