Pascoe Facebookissa Jälleenmyyjät

Happamuuden hoidon monet hyödyt

Paino putosi, reumavaivat helpottuivat

Laboratoriohoitaja Paula Lähteenlahdelle oli kertynyt viitisentoista kiloa ylipainoa. Paulalla on selkärankareuma, jonka oireita ylipaino pahensi ja kivut vaivasivat etenkin aamuisin. Reumalääkkeet ärsyttivät vatsaa ja siksi Paula tarvitsi jatkuvasti närästyslääkkeitä.
– Lopulta kyllästyin hankalaan tilanteeseen ja ulkomuotooni. Suuntasin paikkakunnan terveyskauppaan. Ajattelin hankkia erästä laihdutusvalmistetta, mutta kyseltyään tilanteestani tarkemmin Terveyskauppa Luonnonhelman myyjä suositteli minulle Pascoen pH-balance -jauhetta.
– Olin kyllä alkuun aika skeptinen, sillä en ole aiemmin käyttänyt luontaistuotteita myöntää Paula. Ajattelin, että syödään tätä nyt vähän aikaa, vaikken uskonut valmisteen tehoon. Pian hämmästyksekseni huomasin, närästyksen loppuneen ja olo parani muutenkin. Olen kärsinyt laktoosi-intoleranssi -vaivoista, ja jauhe tuntui helpottavan sitäkin. Paino alkoi pudota tasaiseen tahtiin. Kun oli kulunut puoli vuotta, paino oli pudonnut lähtötilanteen 86 kilosta 69 kiloon eli 17 kiloa. Vaatekoko pieneni 44:stä 38:aan.
– Sen lisäksi, että olen kevyempi, myös nivelkivut ovat poissa. Reumalääkitystä olen pystynyt lääkärin luvalla vähentämään. Söin aiemmin neljä tablettia sulfajohdannaista päivässä, mutta ne sain lopettaa kokonaan ja kortisonia tarvitsen enää minimiannoksen. Tämä on muuttanut suhtautumistani luontaistuotteisiin. Pascoe pH-balance on todellakin parantanut vointiani.

Hiivavaiva helpottui

Mirjami Lehto, 77, sai pari vuotta sitten kiusallisen hiivasyndrooman, joka aiheutti nivustaipeisiin herkästi ärtyvää ihottumaa.
– Ruokavaliosta piti jättää pois valkoiset jauhot ja sokerit, samoin kuin kotimaiset viljat. Lisäksi aloitettiin Nystatin-hiivalääke. Kun noudatin ohjeita tiukasti, oireet helpottivat. Välillä lipsuin tiukasta ruokavaliosta, unohdin Nystatinin käytön, jolloin ihottuma palasi. Pahimmillaan ihottumaa oli nivusten lisäksi rinnan alla ja jopa korvalehden takana.
– Sitten aloittaa ottaa Pascoe pH-balance -jauhetta joka aamu teelusikallisen sekoitettuna lasilliseen haaleaa vettä. Käytön aloitin vähän ennen juhannusta ja tulokset alkoivat näkyä jo heinäkuun puolivälissä. Elokuussa nivusihottuma oli kokonaan poissa, enkä ole lääkehoitoa tarvinnut enää lainkaan. Olen pystynyt syömään jopa kiellettyjä herkkuja, kuten jäätelöä, eivätkä nekään ole aiheuttaneet oireita. Jatkan edelleen Pascoe-kuurilla ainakin vuoden eteenpäin, jotta tilanne pysyy rauhallisena.

Paino putosi ja vatsa rauhoittui

Terapeuttiopiskelija Minna Hansenilla oli jo useamman vuoden ollut krooninen stressi ja sen aiheuttamia vastaoireita. Oli turvotusta, ilmaa ja mahan möyrintää.
– Kun ravitsemusterapeutin opinnoissani käsiteltiin happo-emästasapainoa eli kehon liikahappamuutta, totesin ruokavalioni olevan hyvin happoylijäämäinen, kertoo Minna.
– Kurssikaveri kehui pH-balance -nimistä valmistetta. Päätin kokeilla sitä, sillä minulle oli ilmaantunut selluliittia reisien alueelle, ja tiesin sen olevan yksi merkki kehon happamuudesta.
– Ensimmäinen positiivinen asia, jonka pH-balancen käytön aloitettuani huomasin, oli uupumuksen hellittäminen. Sitten housut alkoivat tuntua löysiltä ja selluliittimuhkurat reisistä hävisivät. Vaikka tavoitteenani ei ollutkaan painonpudotus vaan kehon emäksisyyden lisäys, niin totta kai laihtuminen oli mukavaa. Vatsaoireetkin helpottuivat pH-balancella ja ruokavaliomuutoksilla. Samaan aikaan myös atopiaoireet lievenivät.
– Ruokavalioni ei vieläkään ole niin emäksinen kuin pitäisi, ja siksi käytän pH-balancea säännöllisesti. Lisäksi käytän kalaöljyä sekä näin syksyisin ja talvisaikaan otan monitivitamiini Mivitotalia, sillä siitä saan lisäpotkua ja energiaa kaamosaikaan.

Toimittajan selluliitti katosi

– Halusin putsata kuona-aineita elimistöstä ja parantaa vatsan toimintaa, kertoo toimittaja Kristiina Kunnas. Otin pH-balance -jauhetta aamuin illoin, samalla lisäsin veden juontia. Käytin pH-balancea lisäksi tabletteina, 4-8 tablettia päivässä. Tehostaakseni suoliston puhdistusta käytin viikon verran Pascoe-sarjan Ozovit-valmistetta.
– Kun olin ollut kuurilla vasta muutaman viikon, hierojani ihmetteli lihaksissani tapahtunutta muutosta, sillä ne olivat aivan eri tuntuiset ja niihin pääsi helposti käsiksi. Kerroin hierojalle syöneeni emäsjauhetta, joka poistaa kuonat kropasta.
– Samaan aikaan alkoivat muutokset näkyä selluliittialueilla. Ainoastaan muutamilla alueilla sai puristamalla appelsiini-ihoa vielä näkyviin, mutta ihon pinnalta sitä ei enää havainnut. Halusin saada aineenvaihduntaan vauhtia, mikä sekin toteutui, mutta samalla pääsin ilokseni eroon minua parikymppisestä asti vaivanneesta selluliitista.

Lisätietoa www.vitacom.fi.